Siirry sisältöön

Puolustanko nyt rikollisia oikeudessa?

Suoritin hiljattain asianajotutkinnon ja olen saanut 1.3.2026 alkaen käyttää arvostettua ammattinimikettä asianajaja. Jotkut ystävistäni ovat nimikkeen johdosta kysyneet, että nytkö voin puolustaa rikollisia oikeudessa. Voimme asianajajina toki tehdä sitäkin, mutta teemme paljon muutakin. Yritysjuridiikkaan keskittyvässä asianajotoimistossamme avustamme asiakkaitamme laajasti erilaisissa asioissa, joista vain murto-osa liittyy rikosasioiden hoitamiseen.

Oma osaamiseni painottuu erityisesti työoikeuteen. Työsuhdeasioissa saattaa tosin myös syntyä riitoja, joita on ratkottava oikeudessa asti. Pääasiassa työni on kuitenkin muuta kuin oikeudenkäyntejä – asiakkaiden ongelmien ratkaisua, vaikeiden tilanteiden selvittämistä ja niistä neuvottelua jo ennen varsinaista riitaa. Tämä voi tarkoittaa käytännössä esimerkiksi työnantajien avustamista siinä, miten työsuhde voidaan päättää lainmukaisesti, miten yritysjärjestelyissä huomioidaan työoikeudelliset velvoitteet tai miten henkilöstöä koskevat ohjeet ja paikalliset sopimukset kannattaa laatia niin, että ne toimivat myös käytännössä ja täyttävät lain sekä sovellettavan työehtosopimuksen vaatimukset.

Moni mieltää asianajajan tarpeelliseksi vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on jo kärjistynyt riidaksi, kanne on nostettu ja asiaa hoitamaan oikeuteen tarvitaan asianajaja. Asianajajan puoleen kannattaisi kuitenkin jo kääntyä hyvissä ajoin esimerkiksi edellä mainittuja sopimuksia tai työpaikan ohjeita laadittaessa. Ongelmia ja ristiriitoja voidaan ennaltaehkäistä hyvillä sopimuksilla, ja riidatkin saadaan usein sovittua paremmin, kun ne eivät ole edenneet vielä oikeuteen asti. Hyvin laaditut sopimukset ja selkeät henkilöstöohjeet lisäävät myös todennäköisesti työntekijöiden sitoutuneisuutta ja tyytyväisyyttä.

Ja lopuksi: oli asiakkaamme tarve mikä tahansa, kuten jo kärjistyneen riita-asian hoitaminen, laajan sopimuskokonaisuuden kommentointi, tietosuojaselosteen laadinta tai työpaikan tasa-arvosuunnitelman laatiminen, toimistomme asianajajat ja muut asiantuntijat auttavat asiakkaitamme monilla eri yritysjuridiikan osa-alueilla, myös niissä rikosasioissa.

Anniriina Rantanen


Aiheeseen liittyvät julkaisut