Yritystoiminta edellyttää alasta riippumatta nopeaa sopeutumiskykyä toimintaympäristön muutoksiin, joten myös muutosneuvotteluista on
Mitä pienempi yritys, sitä useammin yrityksen toiminta henkilöityy omistajayrittäjään. Miten varautua, ettei
Rakennusurakassa asianmukainen reklamaatio on keskeinen keino tilaajan oikeuksien turvaamiseksi. Reklamaation tulee olla
Viime vuosina tapahtunut kustannusten ja korkojen yhtäaikainen nousu ja siitä seurannut kuluttajaluottamuksen
Yrityksiltä vaaditaan merkittäviä toimenpiteitä, että yritysten tarjoamien tuotteiden ja palveluiden keräämät tiedot
Ylivoimainen enemmistö suomalaisista yrityksistä toimii osakeyhtiömuodossa. Yleensä arki sujuu sopuisasti, mutta välillä
Vertikaalisella liikesuhteella tarkoitetaan ylemmän myyntiportaan, esimerkiksi tuotteen valmistajan, ja alemman myyntiportaan, esimerkiksi
Osakeyhtiölaki ja yhtiöjärjestys muodostavat puitteet osakeyhtiön toiminnalle ja antavat välineitä varsinkin vähemmistön
Helsingin hovioikeus on 10.1.2024 antanut ratkaisun, jossa on pohdittu, mikä merkitys on
Julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annettu laki (hankintalaki) sääntelee julkisten hankintojen kilpailuttamista. Tavallisesti
Ei enempää artikkeleita
En löytänyt yhtään artikkelia