Konkurssipesän pesänhoitaja joutuu melko usein tilanteeseen, jossa arvioitavana on omaisuuden konkurssiyhtiölle myyneen
Moni haluaa eläessään varmistua siitä, että aviopuolison asema on taloudellisesti turvattua toisen
Vuoden 2024 alusta lukien kaikkien Veikkauksen pelien pelaaminen edellyttää tunnistautumista. Erityistä huomiota
Työsuhteen päättämistilanne saattaa olla yritykselle merkittävä paitsi taloudellisesti myös yrityksen harjoittaman liiketoiminnan
Avustimme ainoaa osakkeenomistajaa Juha-Pekka Wahlströmiä LogiSystems Oy:n osakekannan myynnissä. LogiSystems on vuonna
Jos henkilöllä oli kuollessaan kotipaikka Suomessa, henkilön jälkeen on toimitettava perunkirjoitus. Perunkirjoitus
Neuvoimme ruotsalaista Colmec AB:tä Pentep Oy:n osakekannan hankkimisessa. Colmec on johtava raskaiden
Osakkaamme, asianajaja Iiro Hollmén on asiantuntijana YritysSalon ajankohtaistilaisuudessa 29.2.2024. Tilaisuudessa keskitytään yritysten
Avainhenkilöiden sitouttaminen pienellä omistuksella on koettu erittäin onnistuneeksi tavaksi sitouttaa hyviä työntekijöitä.
Tilastokeskuksen mukaan (https://www.stat.fi/julkaisu/cl7yg4d8crpbu0cuhc1rw7spa) konkurssien määrä oli 12 kuukauden ajanjaksolla katsottuna marraskuussa 2023
Ei enempää artikkeleita
En löytänyt yhtään artikkelia