Osakeyhtiölain 22 luvussa säädetään osakeyhtiön hallituksen jäsenten ja toimitusjohtajan vahingonkorvausvastuusta. Luvun 1
Patentti- ja rekisterihallituksella (PRH) on valta määrätä yritys selvitystilaan tai poistettavaksi kaupparekisteristä
Hakuaika on tehtävään on päättynyt 26.1.2025. Saimme runsaasti hakemuksia, kiitos jokaiselle hakijalle!
Neuvoimme Lapin Automaatiopalvelu Oy:tä liiketoiminnan myynnissä JIS-Automation Oy:lle. JIS-Automation Oy on teollisuus-,
On hyvin tavallista, että kaupunkialueella asunto-osakeyhtiön autopaikat eivät riitä kaikille asunto-osakeyhtiön asukkaille.
Kaikki toimipaikkamme sulkevat uuden vuoden aattona 31.12.2024 poikkeuksellisesti jo klo 15.00.
Vietämme ansaittua vapaapäivää maanantaina 23.12. ja kaikki toimipaikkamme ovat kiinni.
Joulun alla on hyvä pysähtyä ajattelemaan sitä, mikä on tärkeää. Tänä vuonna
Työnantaja on vastuussa enimmäistyöajan valvonnasta ja työaikakirjanpidosta. Työnantajan on lähtökohtaisesti noudatettava työaikalain
Pääomalaina on välirahoitusinstrumentti, jonka avulla voidaan sijoittaa lisäpääomaa yhtiöön sekä vahvistaa vakavaraisuutta
Ei enempää artikkeleita
En löytänyt yhtään artikkelia