Siirry sisältöön

Ympäristövahinkoriski yrityskaupoissa

27.09.2016
Ympäristövahinkolaissa (YVL) säädetään vahingonkorvaustavastuusta ympäristövahingoissa. Ympäristövahinkolain asettama vastuu ei edellytä toiminnanharjoittajalta huolimattomuutta ja vastuu voidaan asettaa myös sille kenelle toiminta on luovutettu. Siksi ympäristövastuiden huomioiminen on erityisen tärkeää yrityskaupoissa. YVL mukaan vastuullinen ympäristövahingosta on mm. se, jolle ympäristövahingon aiheuttanut toiminta on luovutettu, jos hän toiminnan saadessaan tiesi, tai hänen olisi pitänyt tietää vahingosta, häiriöstä tai sen uhasta. Yrityksellä on selonottovelvollisuus aiemmista ympäristönsuojelutoimista. Mikäli myytävän yrityksen toiminta on sellainen, että siihen yleisen kokemuksen mukaan voi liittyä ympäristövahinkojen vaara, ostajan on ennen kauppaa syytä teettää ympäristöriskejä koskeva selvitys. Luovutuksensaajan vastuun osalta on merkityksellistä sillä, jatkaako luovutuksensaaja pilaamista aiheuttanutta liiketoimintaa, sillä jatkaminen on lähtökohtaisesti vastuun edellytyksenä. Pelkkä pilaantuneen maa-alueen ostaminen ei tee vastuullista toisen liiketoiminnan mahdollisesti aiheuttamista vahingoista. Yrityskauppatilanteissa vastuista voidaan toki sopia (ja viisasta olisikin), mutta sopimuksella on merkitystä ainoastaan sopimuskumppanien välisessä suhteessa. Suhteessa kolmanteen ei sopimuksella ympäristövastuista ole merkitystä. Ympäristö Due Diligence -selvityksessä tarkastetaan aina yrityksen aiempi toiminta, kiinteistöjen omistushistoria, kaavoitus ja luvat sekä sattuneet onnettomuudet ja vahingot. Lisäksi selvitetään vireillä olevat asiat ja jo toteutuneet vahingonkorvaukset ympäristövahingoista. Riskinarvioinnissa tulee huomioida myös arvioitavan alueen tuleva maankäyttömuoto, koska esimerkiksi teollisuuskäytössä olevan alueen vaatimukset eroavat asuinkäytössä olevan alueen vaatimuksista.

Aiheeseen liittyvät julkaisut