Siirry sisältöön

Miten estää konkurssi viime hetkellä?

Yhtiön kassakriisi syntyy harvoin tyhjästä ja yhdessä yössä, vaan monesti tilanne heikkenee hiljalleen. Konkurssia saattaa edeltää kuukausien tai joskus jopa vuosienkin jakso, jossa maksuja siirretään, rahoittajien kanssa neuvotellaan ja tilanteen toivotaan vielä lopulta kääntyvän. Tulipa konkurssihakemus sitten yllättäen tai vähemmän yllättäen tiedoksi, moni yrittäjä kysyy saman kysymyksen: “Voisiko konkurssin jotenkin vielä peruuttaa?”

Konkurssihakemuksen vireilletulo

Yhtiön konkurssiin asettamista haetaan toimivaltaiselta käräjäoikeudelta joko yhtiön itsensä tai velkojan tekemällä kirjallisella hakemuksella. Konkurssiasia tulee vireille, kun hakemus on toimitettu käräjäoikeuteen. Tieto vireille tulleesta konkurssihakemuksesta kirjataan julkisiin rekistereihin, joten jo pelkkä konkurssihakemus voi hankaloittaa yhtiön toimintaa entisestään.

Yhtiön oma konkurssihakemus voidaan tietenkin peruuttaa yhtiön omalla esityksellä. Velkojan tekemä konkurssihakemus taas annetaan tiedoksi konkurssiin haettavalle yhtiölle, minkä lisäksi yhtiölle varataan tilaisuus antaa kirjallinen lausuma asiassa. On syytä huomata, että määräaika lausuman antamiselle on yleensä lyhyt – viikosta kahteen. Yhtiö voi vastustaa lausumassaan konkurssiin asettamista, mutta vastustamiselle kannattaa antaa kelvolliset perusteet. Konkurssiin asettamista voi vastustaa esimerkiksi konkurssihakemuksen perusteena olevan saatavan riitaisuudella.

Myös yrityssaneeraus voi pysäyttää konkurssin etenemisen, sillä yrityssaneeraushakemus käsitellään käräjäoikeudessa ennen konkurssihakemusta. Yhtiön maksukyvyttömyyden syvyydestä riippuu, onko yrityssaneeraus tässä vaiheessa realistinen vaihtoehto.

Konkurssipäätös ei välttämättä vielä ole game over

Yhtiön konkurssiin asettaminenkaan ei välttämättä tarkoita, ettei juridisesti mitään ole enää tehtävissä. Konkurssipäätöksen antamisen jälkeen aikaa ei kuitenkaan ole hukattavaksi. Konkurssin peruuntuminen nimittäin edellyttää, että sitä koskeva esitys on tehty kahdeksan päivän kuluessa konkurssiin asettamisesta ja peruuntumiselle esitetään pätevä syy. Päteviä syitä konkurssiin peruuntumiseksi voisivat olla esimerkiksi:

  • konkurssihakemuksen perusteena ollut saatava on jo maksettu kokonaisuudessaan,
  • yhtiö pääsee hakemuksen tehneen velkojan kanssa sopimukseen velkajärjestelystä tai
  • konkurssin edellytykset, kuten maksukyvyttömyys, eivät tosiasiassa täyty.

Käytännössä ratkaisevassa asemassa ovat ennen kaikkea ajoitus sekä perustelut.

Ennen konkurssin määräämistä peruuntumaan käräjäoikeuden on varattava pesänhoitajalle ja harkintansa mukaan myös velkojille tilaisuus tulla kuulluksi.

Nopea toiminta on avainasemassa

Konkurssin peruuttaminen on mahdollista vain varsin poikkeuksellisissa tilanteissa, eikä siihen kannata luottaa viimeisenä pelastuskeinona. Mitä aikaisemmassa vaiheessa taloudellisiin vaikeuksiin reagoidaan, sitä enemmän vaihtoehtoja yhtiöllä on käytettävissään – esimerkiksi edellä mainittu yrityssaneerausmenettely.

Jos konkurssihakemus on jo tullut vireille tai jopa konkurssipäätös on annettu, tilanteen arvioimiseksi kannattaa hakea oikeudellista asiantuntija-apua viipymättä. Kahdeksan päivän määräaika kuluu nopeasti, ja mahdollisuudet konkurssin peruuttamiseen riippuvat usein ratkaisevasti siitä, kuinka nopeasti asiassa ryhdytään toimenpiteisiin.

Asianajotoimisto Edelle Oy:n juristit ovat mielellään avuksesi, mikäli asiassa herää kysyttävää.

Annika Sauren


Aiheeseen liittyvät julkaisut