Muista vaatia lakiosaasi
Kirjoitin joitakin vuosia sitten asiakaslehdessämme siitä, että testamenttiomaisuus ei tule itsestään vaan omaisuuden saaminen edellyttää testamentinsaajalta aktiivisia toimia. Testamentinsaajan on annettava testamentti tiedoksi perillisille. Usein nämä perilliset ovat rintaperillisiä, ja toisinaan testamentinsaajien ja rintaperillisten edut saattavat joutua törmäyskurssille. Nimittäin testamentista huolimatta rintaperillisellä on (periaatteessa) aina oikeus lakiosaan (= puolet hänelle perintökaaren mukaan tulevasta perintöosuudesta). Päätin kirjoitukseni muistuttamalla, että myöskään lakiosa ei tule itsestään vaan rintaperillisen on vastaavasti tehtävä testamentin saajalle ns. lakiosailmoitus. Lakiosailmoitus pitää tehdä kuuden kuukauden kuluessa testamentin tiedoksisaannista.
Äskettäisessä konkreettisessa tilanteessa sain jälleen muistutuksen siitä, että lakiosailmoitus on tosiaankin syytä muistaa tehdä. Kyseisessä tapauksessa puolisot olivat tehneet keskinäisen testamentin, jossa oli määrätty, että omaisuus menee ensin jälkeen elävälle puolisolle ja molempien kuoltua muulle taholle. Rintaperillinen ei ollut testamentin saajien joukossa.
Edellä mainittu tapaus on hyvin tyypillinen: Kaksi henkilöä, usein puolisot, laativat ns. keskinäisen testamentin, jossa omaisuus menee ensin jälkeen jäävälle puolisolle ja molempien kuoltua ns. toissijaissaajalle. Usein toissijaissaajina ovat lapset, mutta ei toki aina, kuten ei edellä esitetyssä esimerkissäkään. Usein testamentissa on myös toive, että lakiosaperilliset eivät vaatisi lakiosaansa vielä lesken eläessä vaan vasta, kun molemmat ovat kuolleet. Jos lapset ovat yhteisiä, ongelmia harvoin myöhemmin ilmenee, koska lapset perivät myös lesken eli jälkeen eläneen vanhempansa. Ongelma saattaa kuitenkin konkretisoitua, jos lapset eivät ole yhteisiä.
Tämä ongelma oli esillä korkeimman oikeuden ratkaisussa (KKO 1987:55), jossa korkein oikeus totesi seuraavaa: Puolisot olivat testamentissaan määränneet, että heistä viimeksi eloonjäänyt sai jakamattomana hallita kaikkea pesän omaisuutta kuolemaansa saakka ja että hänen kuoltuaan omaisuus oli jaettava testamentissa mainitulla tavalla. Kun ensiksi kuolleen testamentintekijän rintaperillinen, joka ei ollut toisen puolison rintaperillinen, ei ollut vaatinut lakiosaa perintökaaren 7 luvun 5 §:n 1 momentissa mainitussa ajassa ensiksi kuolleen testamentintekijän jälkeen, hän oli lopullisesti menettänyt oikeutensa lakiosaan.
Edellä kerrotussa tapauksessa ensiksi kuolleen puolison perillinen ei myöskään ollut testamentinsaaja. Hänellä ei siis enää ollut mitään kautta oikeutta lakiosaansa, mutta ei muuhunkaan omaisuuteen.
Lakiosailmoitus on itsenäinen osa perimystä ja erillinen toimi kummankin vanhemman perintöä koskien. Keskinäisen testamentin osalta lakiosailmoitus pitää tehdä kummankin testamentintekijän kuoltua – siis silloin, kun oikeus lakiosaan on eli kun kumpikin testamentin tekijä on lakiosaperillisen vanhempi. Näin siinäkin tapauksessa, että lakiosaa ei haluaisikaan konkreettisesti maksuun vaan vanhempien toivetta noudattaen tilanne rauhoitetaan jälkeen jääneen puolison elinajaksi. Lakiosailmoituksella varmistetaan, että lakiosan saa varmasti aikanaan perintöä jaettaessa myös ensiksi kuolleen vanhemman jälkeen. Jälkeen eläneen kuoltua pitää sitten taas tehdä uusi lakiosailmoitus, joka koskee jälkeen eläneen perintöä, mutta siis vain tätä. Kuten sanottu, ongelma ei välttämättä konkretisoidu silloin, kun perillinen perii kummankin testamentintekijän, mutta lakiosailmoitus on syytä tehdä.
Juha Auvinen