Harmaan alueen koodi

Mikko Jalkanen

Blogit Immateriaalioikeudet Teknologia ja data

16.06.2026

Tekoäly on tehnyt ohjelmistojen ja automaatioiden rakentamisesta arkipäiväistä yhä useammalle asiantuntijalle. Samalla työpaikoilla syntyy uudenlainen juridinen kysymys: kuuluuko työntekijän kehittämä sovellus, skripti, botti tai tekoälyavusteinen ratkaisu työntekijälle vai työnantajalle – vai onko asia näin yksinkertainen?

Teknologiajuristin näkökulmasta tekoälyn aikakauden kiinnostavimpia muutoksia ei ole pelkästään se, että tekoäly tuottaa tekstiä, kuvia tai koodia. Tekoälyn madaltaessa kynnystä rakentaa omia työkaluja, voivat yrityksen osaajat kehittää yllättävän näppärästi elementtejä tai sovelluksia, jotka muistuttavat yllättävän paljon työpaikallekin sopivaa ratkaisua. Kun ideasta voi tekoälyn avulla syntyä käyttökelpoinen prototyyppi yhdessä illassa, myös omistajuutta koskevat kysymykset tulevat vastaan nopeammin kuin organisaatioiden sopimukset, ohjeet ja prosessit ehtivät päivittyä.

Juridinen analyysi alkaa erottelusta, joka on käytännössä usein vaikeampi kuin teoriassa: idea, menetelmä tai liiketoimintakonsepti ei sellaisenaan yleensä saa tekijänoikeussuojaa. Sen sijaan konkreettinen toteutus – esimerkiksi lähdekoodi, käyttöliittymätekstit, dokumentaatio, tietokantarakenne tai muu riittävän omaperäinen ilmaisumuoto – voi olla suojattu. Suurin vaikeus liittyy kuitenkin siihen, että mahdollinen suoja tai omistus ei tarkoita oikeutta kaupalliseen hyödyntämiseen.

Suomalaisessa tekijänoikeusjärjestelmässä tekijänoikeus syntyy lähtökohtaisesti luonnolliselle henkilölle eli tekijälle. Työsuhde ei automaattisesti tarkoita, että kaikki työntekijän luova työ siirtyisi työnantajalle. Työsuhteessa on kuitenkin vakiintunut ajatus siitä, että työnantaja saa vähintään sellaisen käyttöoikeuden työntekijän työssään luomaan aineistoon, joka on tarpeen työnantajan normaalissa toiminnassa. Tätä lähtökohtaa täydentää työntekijän lojaliteettivelvoite. Työntekijän on työsuhteessa vältettävä toimintaa, joka on ristiriidassa työnantajan etujen kanssa, ja arvioinnissa painottuu erityisesti se, kuinka lähellä kehitetty ratkaisu on työntekijän varsinaisia työtehtäviä ja työnantajan työnjohto- eli direktio-oikeuden piiriä. Mitä selvemmin sovellus tai automaatio liittyy työntekijälle annettuihin tehtäviin, työnantajan liiketoiminnan tarpeisiin tai työnantajan ohjauksessa tehtävään työhön, sitä perustellumpaa on yleensä lähteä siitä, että ratkaisun oikeudet tai ainakin sen hyödyntämiseen tarvittavat oikeudet kuuluvat – ilman eri korvaustakin – työnantajalle.

Ohjelmistojen osalta tilanne poikkeaa monesta muusta teoslajista. Tekijänoikeuslain mukaan tietokoneohjelman ja siihen välittömästi liittyvän teoksen oikeudet siirtyvät työnantajalle, jos ohjelma on luotu täytettäessä työsuhteesta johtuvia työtehtäviä. Sama koskee laissa erikseen säädettyjä tietokantoja tietyin edellytyksin.

Tämä ei kuitenkaan ratkaise kaikkia tekoälyajan tilanteita. Ratkaisevaksi nousee usein se, onko sovellus todella luotu työtehtävien täyttämiseksi. Jos työntekijä rakentaa työajalla, työnantajan välineillä ja työnantajan liiketoiminnan tarpeeseen automaation, johtopäätös on yleensä toinen kuin tilanteessa, jossa työntekijä kehittää vapaa-ajallaan omalla laitteellaan yleiskäyttöisen työkalun ilman työnantajan aineistoja tai liikesalaisuuksia. 

Tekoäly lisää tähän vielä oman kerroksensa. Jos työntekijä käyttää kaupallista tekoälypalvelua koodin, dokumentaation tai ratkaisumallin tuottamiseen, on arvioitava myös palvelun käyttöehdot, työnantajan tekoälyohjeistus, syötettyjen tietojen luottamuksellisuus sekä se, syntyykö lopputulokseen ylipäätään tekijänoikeudellisesti suojattavaa ihmisen luovaa panosta. Pelkkä tekoälyn tuottama geneerinen lopputulos ei välttämättä ole suojattu samalla tavalla kuin ihmisen itsenäisten ja luovien valintojen tulos.

Työntekijällä voi perustellustikin olla käsitys siitä, että hänen tekemänsä kehitystyö kuuluu hänelle – etenkin jos työ on tehty oma-aloitteisesti ja vapaa-ajalla. Samaan aikaan voi jäädä ymmärtämättä, että kehitystyö on saatettu toteuttaa tavalla, jossa on käytetty työnantajan asiakas- tai liikesalaisuuksia tai jotain sellaista, johon on ollut pääsy yksinomaan työsuhteen johdosta. Jos ratkaisu perustuu työnantajan liikesalaisuuksiin, asiakastietoon tai muihin suojattuihin aineistoihin, sitä ei voi vapaasti hyödyntää omassa elinkeinotoiminnassa, vaikka tekninen toteutus olisi työntekijän itse tekemä.

Työsuhdekeksintöjä koskeva sääntely tarjoaa vertailukohdan mutta ei ratkaise useimpia ohjelmistoihin ja tekoälyavusteisiin työkaluihin liittyviä tilanteita. Käytännössä ohjelmistosovellus voi sisältää samanaikaisesti tekijänoikeudella suojattavaa koodia, liikesalaisuuksia, tietokantoja, sopimuksellisia oikeuksia ja mahdollisesti patentoitavissa olevia teknisiä ratkaisuja. Oikeudellinen luokittelu vaikuttaa siihen, mitä työnantaja voi vaatia, mitä työntekijä voi hyödyntää ja millaisia ilmoitus- tai korvausvelvollisuuksia tilanteeseen liittyy. Käytännön neuvo on yksinkertainen: epäselvyyksiä kannattaa ehkäistä ennen kuin niistä tulee riitoja. Avoin keskustelu ja kirjallinen sopiminen ovat usein parempi vaihtoehto kuin jälkikäteinen omistajuusriita. Parhaimmillaan selkeät pelisäännöt eivät rajoita innovointia vaan mahdollistavat sen. Työnantaja saa varmuuden siitä, että liiketoiminnan kannalta keskeiset ratkaisut ovat käytettävissä ja suojattavissa. Työntekijä puolestaan tietää, missä raja kulkee ja milloin omasta ideasta voidaan sopia reilusti.

Mikko Jalkanen