EU:n palkka-avoimuutta koskeva direktiivi (2023/970, Pay Transparency Directive) tuli voimaan kesäkuussa 2023. Jäsenmaiden on saatettava kyseinen direktiivi voimaan kansallisella tasolla viimeistään 7. päivänä kesäkuuta 2026.
Useissa kaupallisissa asiakirjoissa sekä myös neuvotteluprosesseissa, jotka tähtäävät kaupallisiin sopimuksiin, käytetään vakiintuneesti salassapitositoumusta. Sitoumus on yksipuolinen ilmoitus, missä sitoutuja vahvistaa pitävänsä sitoumuksessa yksilöidyt asiat salaisina. Voidaan käyttää myös salassapitosopimusta, jossa…
Hyvin usein erilaiset projektitoimitukset sisältävät tai koostuvat joko osittain tai kokonaan tietokoneohjelmistoista. Jäljempänä esitetään muutamia näkökulmia ohjelmistoihin liittyvistä oikeuksista tällaisissa tilanteissa.
Korkein oikeus antoi heinäkuussa syrjintää koskevan ennakkoratkaisun (KKO:2024:47), jossa se otti kantaa useampaan oikeudellisesti mielenkiintoiseen osakysymykseen. Asiassa oli kysymys siitä, että ammattiliitto, jonka jäseniä kantajina olleet työntekijät olivat olleet, oli…
Toimistomme täyttää tänä syksynä 30-vuotta ja juhlimme merkkipäivää viikonloppuna koko henkilökunnan yhteisellä matkalla Saksassa, minkä vuoksi kaikki toimipaikkamme ovat kiinni perjantaina. Palvelemme toimistoissamme Helsingissä, Turussa, Kuopiossa ja Salossa jälleen maanantaina…
Last week we had the annual pleasure to meet up with the Nordic and Baltic member firms of MSI Global network in sunny Copenhagen. Besides enjoying the exceptionally warm September…
Avustimme Axel Health Oy:tä sen ostaessa Unitary Healthcare Oy:n koko osakekannan. Axel Health Oy on suomalainen terveydenhuollon IT-järjestelmiä tarjoava ja pitkään potilasvirran hallintajärjestelmien markkinoita Suomessa hallinnut yritys. Unitary Healthcare Oy…
Avustimme VAK Oy:tä sen hankkiessa ruotsalaisen Örebro Skåpservice AB:n koko osakekannan. Örebro Skåpservice AB on raskaan kaluston korjaamo, joka keskittyy kuorma-autojen korien ja raskaan kaluston perävaunujen korjauksiin ja vauriotöihin. Yrityskaupalla…
Työsopimus on asiakirja, jossa työntekijä sitoutuu tekemään työnantajan lukuun työtä määritellyin ehdoin. Se on tärkeä asiakirja sekä uusien työntekijöiden palkkauksessa että työsuhteen päättämistilanteissa. Työsopimus voidaan solmia kirjallisesti, sähköisesti, suullisesti tai…
Toimistomme asianajajat Jarkko Ruohola ja Harri Lukander ovat jälleen kouluttamassa Turun kauppakamarin suosituilla Hyväksytty hallituksen jäsen (HHJ) -kursseilla 10.9. – 8.10.2024 ja 30.10. – 3.12.2024.
Ei enempää artikkeleita
En löytänyt yhtään artikkelia