Omien osakkeiden hankkiminen
Sukupolvenvaihdoksessa ja osakekaupassa myyjän eli osakkeesta luopujan eräänä ongelmana on löytää maksukykyinen ostaja. Sukupolvenvaihdoksissa lapsilla ei useinkaan ole riittäviä rahavaroja, mitkä tyydyttäisivät luopuvan osapuolen eli vanhemman odotuksia yrityksen luopumishinnasta. Sama ongelma yleensäkin on osakekaupoissa, joissa on aina helpompi löytää ostohaluinen kuin maksukykyinen ostajaehdokas. Suunnitelmissa sen vuoksi kannattaa ottaa huomioon mahdollisuus, että yhtiö voisikin itse rahoittaa luopumisjärjestelyä. Omien osakkeiden hankkiminen kannattaa tutkia ja miettiä sen tarjoamia mahdollisuuksia, jolloin yhtiö itse voisi maksaa ainakin osan luopumiskorvauksesta luopujalle.
Omien osakkeiden hankkimisella tarkoitetaan sitä, että joko yhtiö tai osakkeenomistaja tekee tarjouksen osakkeiden hankkimisesta. Toinen osapuoli voi sen vapaasti hyväksyä tai olla hyväksymättä. Mikäli hankintapäätös syntyy, ja sen myötä kauppa, siirtyvät osakkeet yhtiön haltuun. Omien osakkeiden hankkimista ei pidä sekoittaa osakkeiden lunastukseen, jossa jompikumpi osapuoli voi vaatia, että osakkeiden lunastus tapahtuu yhtiölle. Osakkeiden lunastaminen voi esimerkiksi perustua yhtiöjärjestyksen määräykseen, ja se voi tapahtua toisen osapuolen vastustaessakin.
Mistä varat?
Yhtiön voi hankkia omia osakkeitaan joko vapaalla omalla pääomalla tai myös sidotulla omalla pääomalla. Lähes poikkeuksetta käytetään pelkästään vapaata omaa pääomaa, ja lähinnä taseen voittovaroja. Tähän voidaan joustavasti käyttää myös taseen vapaan oman pääoman rahastoa. Mikäli päädyttäisiin siihen, että käytettäisiin taseen sidottua omaa pääomaa, osakepääomaa, on noudatettava osakepääoman alentamista koskevaa velkojainsuojamenettelyä eli otettava ns. julkinen haaste tuntemattomille velkojille.
Päätöksenteko
Omien osakkeiden hankkimisesta päätetään yhtiökokouksessa. Mikäli hankinnan kohteena on erilajiset osakkeet, hankintapäätös on tehtävä kunkin osakelajin kohdalta erikseen.
Jos osakkeita hankitaan kaikilta osakkeenomistajilta omistuksen mukaisessa suhteessa, tehdään päätös yksinkertaisella enemmistöllä. Tällainen tilanne on kuitenkin erittäin harvinainen. Yleensä kysymyksessä on tilanne, jossa joku tai jotkut osakkaat luopuvat omistuksestaan kokonaisuudessaan, ja omien osakkeiden hankkimista käytetään osana tällaista järjestelyä. Kun vain joku tai jotkut osakkaat luopuvat omistuksestaan, on kysymys suunnatusta osakkeiden hankkimisesta. Siihen tarvitaan kahden kolmasosan määräenemmistö annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista. Lisäksi hankkimisedellytyksenä on, että siihen on yhtiön kannalta painava taloudellinen syy. Luopuminen osakkeista kokonaan sukupolvenvaihdoksessa tai osakekaupassa on normaalisti tällainen syy.
Hankkimispäätöksen sisältö
Hankkimispäätöksessä on mainittava
- osakkeiden lukumäärä
- keneltä osakkeita hankitaan, suunnatussa hankkimisessa painavan taloudellisen syyn määrittely
- aika, jonka kuluessa hankittavat osakkeet tarjotaan yhtiölle
- osakkeista maksettava vastike ja perustelut sen määrittämiselle
- vastikkeen maksuaika ja menettelyn vaikutus yhtiön omaan pääomaan.
Hankintahinta
Hankinnassa tulee varoa sitä, että hinta ei muodostu käypää hintaa korkeammaksi. Tästä saattaa aiheutua verottajan reaktio peitellystä osingosta, mikä aiheuttaa kalliita veroseuraamuksia sekä osakkeenomistajalle että yhtiölle. Verottaja ei ole hyväksynyt sellaisia järjestelyjä, joissa lopputuloksena on omien osakkeiden hankkiminen niin, että osakkeista ei järjestelyjen seurauksena luovuta kokonaisuudessaan. Verotuskäytännössä kokonaisluopuminen on hyväksyttävää, kun ainakin yhtenä keinona käytetään omien osakkeiden hankkimista. Suunnattu hankkiminen saattaa myös loukata osakkaiden yhdenvertaisuutta. Liian alhaisen hankintahinnan käyttäminen ei yleensä aiheuta ongelmia, mikäli vain luopuva osakas sellaiseen suostuu. Sukulaispiirissä alihintaan tapahtuvaa luopumista osakkeista saatetaan verottaa muiden osakkeenomistajien saamana lahjana.
Hankintaan voidaan käyttää yhtiön viimeksi vahvistetun tilinpäätöksen osoittamaa vapaata omaa pääomaa, mikä usein myös muodostaa lähtökohdan osakkeen hinnoittelulle.
Varojenjakosäännökset
Omien osakkeiden hankkiminen ei saa aiheuttaa yhtiölle maksukyvyttömyyttä. Tämä on lain mukainen yleinen rajoitus yhtiön varojen jakamiselle, ja se pätee myös osakkeiden hankkimistilanteessa. Sinänsä ei ole kiellettyä, että yhtiö ottaa osakkeiden kauppahinnan maksamiseen vaikkapa pankkilainaa. Maksukyvyttömyydellä tarkoitetaan sitä, että yhtiö ei kauppahinnan maksamiseen jälkeen enää pystyisi huolehtimaan omista velvoitteistaan.
Varojenjakosäännösten rikkominen johtaa vähimmillään hankkimiskorvauksen palauttamiseen, mutta se saattaa täyttää jopa osakeyhtiörikoksen tunnusmerkistön. Tällaista on siis ehdottomasti varottava.
Yhteenveto
Omien osakkeiden hankkiminen yhtenä rahoitusinstrumenttina on kätevä ja ehdottomasti tutkimisen arvoinen asia, kun suunnitellaan osakekauppaa tai sukupolvenvaihdosta. Saattaa olla järkevää ensin kartuttaa voitonjakokelpoisia varoja, ja toteuttaa suunniteltu hankkiminen vasta kun varoja on kertynyt riittävästi. Lain muotosäännöksiä on noudatettava tarkasti, sillä niistä poikkeaminen aiheuttaa suuria ongelmia sekä luopujalle että yhtiölle.