Siirry sisältöön

Työntekijän sitouttaminen – optioita, osakkeita vai bonuksia?

Osaavista työntekijöistä kilpailu on kovaa, ja avainhenkilöitä houkutellaan yhä useammin muullakin kuin pelkällä kuukausipalkalla. Erityisesti kasvuyhtiöissä, asiantuntijaorganisaatioissa ja yrityskauppatilanteissa työntekijöiden pysyvyydellä voi olla suuri merkitys liiketoiminnan jatkuvuudelle, kasvulle ja yhtiön arvolle. Asiakassuhteet ja liiketoimintakriittinen tieto ovat usein tiettyjen henkilöiden varassa.

Sitouttamiseen ei ole olemassa yhtä oikeaa mallia. Sopiva sitouttamisjärjestelmä riippuu monesta seikasta, kuten yhtiön omistusrakenteesta, tavoitteista, kassatilanteesta, verotuksesta sekä siitä, halutaanko työntekijästä aidosti osakas vai palkitaanko häntä muulla tavoin ainoastaan hyvästä työstä. Olennaista on myös aikajänne: palkitaanko jo tehdystä työstä vai halutaanko avainhenkilö sitouttaa useiksi vuosiksi.

Optio-oikeudet
Optio-oikeudella työntekijälle annetaan oikeus merkitä yhtiön osakkeita myöhemmin ennalta sovituilla ehdoilla. Optio-oikeudet sopivat erityisesti tilanteisiin, joissa yhtiön arvon odotetaan kasvavan ja työntekijä halutaan sitouttaa arvonnousuun ilman, että hänestä tulee heti osakkeenomistaja.

Optiojärjestelmään voidaan rakentaa usean vuoden ansaintajakso ja optioiden etuna on, että työntekijä ei välttämättä maksa osakkeista heti. Toisaalta järjestelmä vaatii huolelliset ehdot. Ehdoissa on tärkeää ottaa huomioon, milloin optiot ansaitaan, annetaanko optiot ilmaiseksi, millä hinnalla osakkeita voidaan merkitä, mitä tapahtuu työsuhteen päättyessä ja voiko optioita siirtää.

Osakeanti
Osakeannissa työntekijä merkitsee yhtiön osakkeita ja tulee siten yhtiön osakkaaksi. Osakeanti on vahva sitouttamiskeino, koska työntekijä osallistuu suoraan yhtiön omistukseen ja arvonnousuun.

Osakeanti sopii erityisesti tilanteisiin, joissa yhtiö haluaa aidosti laajentaa omistuspohjaa ja ottaa avainhenkilöt osaksi omistajapiiriä. Työntekijän ottaminen osakkaaksi on kuitenkin enemmän kuin palkitsemispäätös: kyse on myös yhtiön omistusrakenteen muuttamisesta. Järjestely edellyttää osakeyhtiölain mukaista päätöksentekoa sekä osakassopimuksen tai voimassa olevan osakassopimuksen liittymissopimuksen huolellista laatimista.

Keskeisiä kysymyksiä ovat merkintähinta, luovutusrajoitukset, lunastusehdot ja -hinnat, vähemmistöosakkaan oikeudet sekä se, mitä osakkeille tapahtuu työsuhteen päättyessä.

Synteettiset optiot
Synteettiset optiot eivät oikeuta merkitsemään, hankkimaan tai saamaan yhtiön osakkeita eivätkä tuota osakkeenomistajan oikeuksia yhtiössä, vaan kyse on rahamääräisestä kannustinjärjestelystä. Synteettisissä optioissa työntekijälle annetaan rahasuoritus, joka määräytyy yhtiön arvonnousun tai muun sovitun mittarin perusteella. Annetun synteettisen option perusteella työntekijä saa ennalta sovitun ajanjakson ja ehtojen täytyttyä osakkeen arvonnousua vastaavan korvauksen rahana.

Synteettinen optio on käytännöllinen vaihtoehto silloin, kun yhtiö ei halua laajentaa omistajapiiriä mutta haluaa antaa työntekijälle omistamisen kaltaisen taloudellisen kannustimen.
Tärkeitä kysymyksiä synteettisten optioiden kohdalla ovat arvonmäärityksen tapa, maksun ajankohta, yhtiön myyntitilanteet, työsuhteen päättyminen ja se, onko työntekijällä oikeus suoritukseen myös silloin, jos hän ei enää ole yhtiön palveluksessa.

Bonusjärjestelmät
Bonusjärjestelmä on usein yksinkertaisin sitouttamiskeino. Bonus voi perustua esimerkiksi liikevaihtoon, käyttökatteeseen, henkilökohtaisiin tavoitteisiin, tiimitavoitteisiin tai tietyn hankkeen tai kokonaisuuden onnistumiseen.

Bonusten etuna on joustavuus. Ne eivät muuta omistusrakennetta eivätkä edellytä yhtiöoikeudellisia järjestelyjä. Järjestelmä voidaan rakentaa vuosittain muuttuvien tavoitteiden ympärille. Huomioitavaa on, että bonus sitouttaa usein lyhyemmällä aikavälillä kuin omistukseen perustuvat mallit.

Bonusjärjestelmässä tulee määritellä selkeästi mittarit, ansaintajakso, maksuedellytykset, työnantajan mahdollinen harkintavalta ja vaikutukset työsuhteen päättyessä.

Voitonjako ja tulospalkkio
Voitonjako- tai tulospalkkiojärjestelmässä työntekijät saavat osuuden yhtiön tuloksesta tai ennalta määritellystä tulosparannuksesta. Malli voi tukea yhteistä tekemistä, koska palkkio ei perustu pelkästään yksittäisen työntekijän suoritukseen.

Tällainen järjestelmä sopii erityisesti vakiintuneemmille yhtiöille, joissa kannattavuuden mittaaminen on luotettavaa. Ehtoihin kannattaa kirjata, lasketaanko palkkio esimerkiksi käyttökatteesta, liikevoitosta vai tilikauden tuloksesta, ja miten poikkeukselliset erät huomioidaan. Tulospalkkio järjestelmän hyvänä puolena on, että henkilöstöllä tai tiimillä on yhteinen tavoite. Toisaalta huomioitavaa on, ettei yksittäinen työntekijä välttämättä voi vaikuttaa yksin tulospalkkion saavuttamiseen.

Osakassopimus sitouttamisen välineenä
Jos työntekijästä tulee osakas, pelkkä osakeanti ei riitä. Tarvitaan myös osakassopimus, jossa sovitaan esimerkiksi osakkeiden luovutusrajoituksista, lunastusvelvollisuudesta ja -hinnoista, kilpailu- ja houkuttelukielloista, salassapidosta, päätöksenteosta sekä siitä, mitä tapahtuu työsuhteen päättyessä.

Erityisen tärkeää osakassopimuksessa on erottaa työsuhteeseen sidotut niin sanotut good leaver- ja bad leaver -tilanteet. Eri asia on, päättyykö työsuhde esimerkiksi eläköitymisen, sairauden, irtisanoutumisen vai olennaisen sopimusrikkomuksen vuoksi. Eri leaver -tilanteisiin voidaan liittää erilaisia seurauksia osakkeiden lunastuksen ja lunastushinnan osalta.

Mikä malli kannattaa valita?
Optiot ja osakeanti sopivat parhaiten tilanteisiin, joissa työntekijä halutaan sitouttaa yhtiön pitkän aikavälin arvonnousuun. Synteettiset optiot voivat taas olla hyvä vaihtoehto, jos omistusta ei haluta jakaa tai omistajapohjaa laajentaa. Bonus- ja tulospalkkiomallit toimivat silloin, kun tavoitteet ovat mitattavia ja palkitseminen halutaan pitää rahapohjaisena.

Tehokkain sitouttaminen ei välttämättä synny yhdestä järjestelmästä. Avainhenkilölle voidaan esimerkiksi antaa osakeomistusta, täydentää pitkän aikavälin kannustinta synteettisillä optioilla ja rakentaa rinnalle vuosittainen bonus- tai tulospalkkiojärjestelmä. Eri kannustimet palvelevat tällöin eri tarkoituksia ja aikajänteitä.

Keskeistä on, että järjestelmä rakennetaan yhtiön todelliseen tilanteeseen. Huonosti laadittu sitouttamisjärjestelmä voi aiheuttaa veroriskejä, riitoja, epäselvyyttä työsuhteen päättyessä ja ongelmia mahdollisessa myöhemmässä yrityskaupassa.

Hyvin laadittu kannustin- tai sitouttamisjärjestelmä tukee sekä työntekijän että yhtiön tavoitteita: työntekijä näkee oman työnsä vaikutuksen yhtiön menestykseen, ja yhtiö saa kiinnitettyä tärkeän tekijän pitkäksi aikaa.

Juho Lakkala


Aiheeseen liittyvät julkaisut