Tuotevastuu
Tuotteiden käyttöön tai toimintaan liittyvä puutteellinen turvallisuus voi johtua monesta syystä. Kyseessä voi olla esim. valmistusvirhe tai suunnitteluvirhe. Koska monet tuotteet ovat monimutkaisia ja vaikeita käyttää, niiden käyttäminen edellyttää huolellista käyttöohjeisiin tutustumista. Jollei käyttöohjeita ole ollenkaan tai annetut tiedot ovat virheellisiä, syyllistyy elinkeinonharjoittaja virheeseen. Koska tuotevastuusäännökset liittyvät tuotteen yksityisessä käytössä aiheutuneisiin vahinkoihin, kuluttajansuojalainsäädännön kehittymisellä on ollut vaikutus tuotevastuusäännösten kehittymiseen nykyiseen muotoonsa.
Tuotevastuulain soveltamisala ja korvattava vahinko
Tuotevastuulaki koskee tuotteesta (eli irtain esine, jota esim. palvelu ei ole) henkilölle taikka yksityiseen käyttöön tarkoitetulle omaisuudelle aiheutuneen vahingon korvaamista. Merkitystä ei ole, vaikka tuotetta olisi vahingon hetkellä käytetty väliaikaisesti muuhun kuin sen pääasialliseen käyttötarkoitukseen. Tuotevastuulain nojalla ei kuitenkaan korvata tuotteelle itselleen aiheutunutta vahinkoa.
Vahingonkorvausvelvolliset
Tuotevastuulain mukaan vahingonkorvausvelvolliseksi voi joutua tuotteen valmistaja, maahantuoja, liikkeelle laskija tai markkinoija. Markkinoijan osalta tuotevastuu toteutuu, jos markkinoija on markkinoinut vahinkoa aiheuttanutta tuotetta omanaan, taikka jos tuote on varustettu hänen nimellään, tavaramerkillään tai muulla erottuvalla tunnuksellaan. Jos tuotteesta ei käy ilmi sen valmistaja, jokainen tuotteen liikkeelle laskenut vastaa samalla tavoin kuin valmistaja tuotteen aiheuttamasta vahingosta. Liikkeelle laskija voi vapautua vahingosta, mikäli hän korvausvaatimuksesta tiedon saatuaan kohtuullisessa ajassa ilmoittaa vahinkoa kärsineelle vastuussa olevan tahon. Osoittamiseksi riittää vastuussa olevan nimi- ja osoitetietojen antaminen.
Tuotevastuu ankaraa vastuuta
Jotta vahinkoa kärsinyt voisi saada korvauksen, hänen on näytettävä toteen sekä vahinko, tuotteen puutteellinen turvallisuus että puutteellisen turvallisuuden ja vahingon välinen syy-yhteys. Tuotevastuu on kuitenkin ns. ankaraa vastuuta eli korvaus tuomitaan ilman, että vahingosta vastuussa olevan osoitettaisiin toimineen huolimattomasti. Korvausvelvollinen voi vapautua korvausvelvollisuudestaan, jos tuotteen puutteellinen turvallisuus on seurausta siitä, että tuotteen on oltava viranomaisen antamien pakottavien määräysten mukainen tai korvausvelvollinen saattaa todennäköiseksi, ettei tuotteen turvallisuudessa ollut vahingon aiheuttanutta puutetta silloin, kun hän laski sen liikkeelle.
Korvattava vahinko
Tuotevastuulain mukaan korvaus tuotevahingosta määrätään noudattamalla soveltuvin osin vahingonkorvauslakia. Sovellettavaksi tulevat vahingonkorvauslain säännökset korvattavista henkilö- ja esinevahingoista. Korvausvelvollisuutta ei ole alle 395,25 euron määräisestä omaisuudelle aiheutuneesta vahingosta.
Tuotevastuulakiin perustuva korvauskanne on nostettava kolmen vuoden kuluessa siitä, kun korvausta vaativa sai tiedon tai hänen olisi pitänyt saada tieto vahingosta, tuotteen puutteellisesta turvallisuudesta ja korvausvelvollisuudesta – kuitenkin viimeistään kymmenen vuoden kuluessa siitä, kun korvausvelvollinen laski tuotteen liikkeelle. Tuotevastuulaki ei kuitenkaan rajoita vahingon kärsineen mahdollisuutta saada korvausta vahingonkorvauslain tai sopimuksen perusteella.
Tuotevastuuriskeihin varautuminen
Tuotevastuulaki on pakottavaa oikeutta, ts. ehto, jolla vahingonkärsineen oikeutta lain mukaiseen korvaukseen rajoitetaan, on mitätön. Yritys voi kuitenkin ennalta rajoittaa tai poistaa oman vastuunsa esim. suhteessa edeltäviin jakeluportaisiin. Usein tämä tapahtuu erilaisin sopimusehdoin, joissa esimerkiksi vastuuta voidaan rajoittaa määrällisesti. Alihankkija voi myös kirjata sopimukseensa, että lopullinen vastuu vahingosta on lopputuotteen valmistajalla. Vastaavasti maahantuojalle on edullista sopia siitä, että maahantuojalla on takautumisoikeus valmistajaa kohtaan, mikäli maahantuoja joutuu korvausvastuuseen.
Vastuuta voi rajoittaa myös vakuutuksin. Tällöin turvataan sekä vahingonkärsijän mahdollisuus saada hyvitys että estetään korvausvastuuta muodostumasta liian raskaaksi vastuussa olevalle. Asianmukainen vakuutus on kuitenkin pieni uhraus suuren tuotevastuukanteen rinnalla.